Muistoissa kulkee suurin rakkauteni C.I.B. NORD BALT MULTI CH Bullgrin´s Charmed One 'Oili'.

Omistamme tytöt yhteistyössä kennel Bullgrin's (bullmastiffit), kennel Wheelback's (bulldogit) ja kennel Taxgemena (mäyräkoira) kanssa.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Mahtimenestystä Liettuassa! Uusi valio ja BIS5-sijoitus!

Pyrähdimme viikonloppuna Heidin kanssa Liettuassa kahdessa kansallisessa näyttelyssä, Plungessa ja Klaipedassa. Koiruuksista mukana matkassa olivat Oili, Bertta ja Burt.

Englanninbulldogit aloittivat lauantaiaamun. Bertta valittiin ROP-babyksi ja Burt oli AvoEri2. Tuomarina toimi Beata Petkevicia Valkovenäjältä.

Bullmastiffien vuoro olikin sitten puolen päivän hujakoilla. Tuomarina toimi Juta Haranen Virosta ja Oili oli päivän RotunsaParas!! Näin Oilille myös Liettuan serti ja näin neidin tittelirivistöön voidaan lisätä Baltian ja Liettuan valionarvot. Balt Ch tittelihän tulee koiralle, joka on Viron, Latvian ja Liettuan valio. Ryhmäkehässä Oili esiintyi pitkästä päivästä huolimatta kuin unelma ja pääsimmekin siellä jatkoon ja 10 parhaan joukkoon, 2 ryhmän ollessa jälleen tyypillisesti todella iso.


tuomari Juta Haranen ja meidän supertiimi ;D

Sunnuntaina vuorossa olikin sitten Klaipedan kaupunki. Aamu alkoi jälleen englanninbulldogeilla jotka tuomaroi Lilian Hanniste Virosta. Burt nyt hienosti AvoEri1 ja mukaan kotiin lähti luokkaserti! Ensimmäisen Liettuan luokkasertin pojuhan nappasi jo joulukuussa Vilnasta. Bertta Klaipedassakin Rop-Baby ja Hanniste kehui kovasti neidin liikkeitä ja hienoa kroppaa ;D


Burt-herra ylpeän omistajansa Heidin ja CAC-ruusukkeiden kanssa


Bertta ja ROP-Baby ruusukkeet

Sunnuntaina bullmastiffit arvosteli Irina Azen Valkovenäjältä ja Oilille narttujen voitto ja LT CAC jälleen!

Iltapäivästä suunnattiinkin sitten Bertan kanssa BIS-baby kisaan. Isossa kehässä oli varmaan lähes 30 rop-babya edustamassa rotuaan. Ja kuinka ollakkaan Juta Haranen piti tytöstämme niin kovasti, että neiti sijoittui BIS5-babyksi!! Voitte kuvitella mikä fiilis ja tutina oli handlerilla tilanteen selvittyä! Ekaa kertaa EVER oma koirani sijoittuu isossa kehässä!! Mahtava tuo meidän ipana!


ohhoh...raskasta olla kaunis koko pitkän päivän ;D


Mutta kyllä se kannatti, BIS5-baby poseeraa

Kylläpä me pyörähdimme Burtin ja Bertan kanssa sunnuntaina myös parikisassa. Tuossa hommassa se huumori on paikallaan. Nätisti kaverukset menivät, mutta on se melko haastavaa noin erikokoisilla otuksilla :D




Tuhannet kiitokset Heidille ihanasta matkaseurasta!! Ja toiset kiitokset myös mastiffi-Sarille ja Antille! Mainio reissu oli taas jälleen kerran. Bertta yllätti erittäin hienolla käyttäytymisellään, ihan kuin olisi monesti aikaisemminkin ollut ulkomaanmatkoilla, todella helppo reissukaveri mun ja Oilin koplaa täydentämään :D Mutta toki ikää saa tulla hieman vielä lisää, ennen kuin tuon pidemmille reissuille lähdetään..

Nyt kerätään voimia koko pesueen kanssa ja ensi viikonloppuna onkin ohjelmassa pelkästään Bertalla pentunäyttely. Toki viikolle mahtuu myös tottistelua ja muuta pientä kivaa :)

5 kommenttia:

Bullukat kirjoitti...

Lämpimät onnittelut. Ihana tuo haukottelukuva :)

Jenna kirjoitti...

Jättionnittelut Oilin uusista valiotitteleistä ja etenkin pikku-Bertan upeasta menestyksestä! :D

Romulus kirjoitti...

Onnittelut aivan upeista sijoituksista, jälleen kerran! Mahtavaa!

Riikka kirjoitti...

Onnittelut vielä tätäkin kautta !
Saa nähdä minne asti tuo teitin vauveli vielä yltää voitoillaan :)

Mari ja Loppukatastrooffi kirjoitti...

Laitetaas ihan sähköisesti myös tänne ;)
Onnittelut koko viikonlopun menestyksestä, kiitos seurasta ja kuvista ja kaikesta muusta =)

Melkein päästiin laulamaan 'olen eksynyt Latviassa' mutta totesimme Riikassa jotta valitsimme nyt vain tilapäisesti reitin joka ei ehkä ole se suorin ja suosituin ;)

Onnea tuleviin koitoksiin, tuun takas katselemaan miten on mennyt!

Terkuin
-Mari ja Loppukatastrooffi