maanantaina 23. marraskuuta 2009

Valkovenäjä valloitettu!!

Kuvia lisätty loppuun...


kuva: Rea-Leena Vaikkola

Vierailin viime viikonloppuna toista kertaa Valkovenäjällä ja tällä kertaa meni todella nappiin. Mukanani reissussa oli neljä koiraa, eli vilskettä ja vilinää riitti :)Kiitos kaikille mukaville reissukumppaneille!

Ja sitten tuloksiin:
Oili nappasi yhdeksännen muotovalioarvon -> Belarus Champion!!
Bertta toisena päivänä jopa kaikkien narttujen paras ja kotiin tuomiseksi Valkovenäjän junioriserti!

Lisäksi mukanani oli myös Bertan äiti Hali,sekä Sannan bullmastiffi Andy, joista kummastakin myös Valkovenäjän valiot!


Andy uusi By Ch!

Bullmastiffeja ja bulldoggeja oli kumpiakin paikalla 16kpl. Oili sai reissusta yhteensä kaksi sertiä, Andy sertin ja kaksi vara-cacibia, Hali kaksi sertiä ja vara-cacibin, sekä Bertalle jo mainittu junnuserti.

Uskomaton reissu, kaikki saatiin mistä edes juuri ja juuri uskallettiin haaveilla.


Bertta sunnuntaina juniorikehässä


Oilin valiotitteli vahvistui lauantaina ;D

Yllä olevat kaksi kuvaa on napattu venäläisiltä foorumeilta ja linkit lähteisiin löydät alta. Foorumeilta löytyy myös muita kuvia ko. näyttelyn koirista:

Bulldoggikuvia:
http://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=ru&tl=fi&u=http://bulldogss.com/forum/viewforum.php%3Ff%3D18&anno=2

Bullmastiffikuvia:
http://victorybulls.forum24.ru/?1-7-0-00000043-000-0-0-1259010470

Ja tässä muita kuvia, joita sain sähköpostitse. Thank you Marina and Natalia:


Sunnuntaina Bertta Rop-Juniori ja kuvassa myös Vsp-Juniori


Bertta lauantaina junnukehässä


Hali lauantaina (ja myös sunnuntaina) valioluokan voittaja ja uusi BY Ch. Handlerina lauantaina ystäväni Katja, koska bullmastiffit kerkesivät juuri alkaa ennen Halin vuoroa. Kiitokset Katjalle ammattimaisesta avusta!


Bertta keskittyy..

keskiviikkona 11. marraskuuta 2009

Aune verenluovutuksessa!

Aune was giving blood in Animal Hospital today. Maybe someday it will help dogs who need it.

Olipas mielenkiintoinen aamupäivä. Kävimme joku aika sitten Aunen kanssa Viikissä testaamassa veren ja nyt tuli viikko sitten soitto, että verta tarvittaisiin. Tänä aamuna otettiin siis suunnaksi Viikin eläinsairaala :)

Aluksi otettiin jälleen verinäyte. Tämän jälkeen lääkäri kävi tekemässä yleistarkastuksen ja kuunteli mm. sydämen. Voi että kun sai lääkärit ja hoitajat Aukilta pusuja ja häntä vispasi tuhatta ja sataa koko ajan :)



Sen jälkeen odoteltiin verikokeen tuloksen valmistumista.



Kaikki oli kunnossa ja aloitettiin itse operaatio. Kaulasta ajettiin hieman karvaa ja sitten samanlaisella koneella, kuin ihmisillä, otettiin neidistä 470ml verta.



Luovutuksen jälkeen pistokohtaa painettiin hetki.





Ja sitten Aune sai tyytyväisenä ihmetellä aikaansaannostaan :)





Ja ei kun pöydältä pois ja herkkuja kupillinen :)



Hoitajat kehuivat Aunen luonnetta ja lungia asennetta aivan vietävästi! Sanoivat, että varmasti soittelevat uudelleenkin, heti kun tulee veren tarvetta ja neljä kuukautta edellisestä luovutuksesta on kulunut. Mainitsin myös, että olemme käytettävissä hätätilanteissakin pikaisella varoituksella, koska asumme kuitenkin melko lähellä Viikkiä. Palkinnoksi saatiin säkillinen Hill's ruokaa ja verenluovuttajan heijastin :)

Nyt haastankin kaikki muut kynnelle kykenevät menemään testiin ja mahdollisesti luovuttajaksi. Tässä linkki koirapankkiin, josta näkee myös luovuttajaksi sopivan vähimmäisvaatimukset
http://www.vetmed.helsinki.fi/elainsairaala/pienelainsairaala/tukipalvelut/veripankki_koirat.html

tiistaina 10. marraskuuta 2009

Bertalle JunioriSerti Tarttosta!


Brude ottaa mallia kun venäläiset nartut treenaa ;)

Viime viikonlopun vietimme Tarttossa. Mukana matkassa oli neljä bulldoggia: Bertta, Brutus, Hali ja Burt. Lauantaina ei kummenpaa menestystä herunut (Bertta JunEh1), mutta sunnuntaina Bertta sai kotiintuomisiksi Juniori-Sertin! Isot kiitokset kaikille reissussa mukanaolleille ja kehän laidalla juttuseurana toimineille. Ja isoimmat kiitokset toki samassa seurueessa matkustaneille: Pasi, Hanna ja Päivi: olette mainiota matkaseuraa! Kiitos kuvista kuuluu Jarmo Lehtoselle!


Vsp-juniori-sijoituksen lisäksi Bertta sijoittui sunnuntaina myös hienosti paras narttu kehässä kolmanneksi! Bulldoggeja oli kehässä yhteensä 18 kappaletta.


Rop-juniori oli sama venäläinen koira, kuka oli viime kesän erkkarin rop-pentu Bertan ollessa erkkarissa vsp-pentu. Sama parivaljakko siis taas tuomarin kanssa poseeraamassa :)


Sunnuntaina esitimme myös kasvattajaryhmän, sekä parikilpailussa Bertan ja Brutuksen. Kummatkin kokoonpanot saivat rop-sijoituksen.

Tässä arvosteluja sunnuntailta:

Bertta:
Tuomari John Muldoon, Irlanti

Lovely head. Nice expression. Nice dark eyes. Nice teeth. Good front. Good body size. Nice deep chest. Showed and moved well.Ihana pää. Hieno ilme. Hienot tummat silmät. Hienot hampaat. Hyvä etuosa. Hyvän kokoinen runko. Hieno syvä eturinta. Esiintyi ja liikkui hyvin.
Laatuarvostelu: Erinomainen
JUK1, PN3, juniori-sertifikaatti, VSP-juniori


Kasvattajaluokka, kennel Wheelback's
KASV1, KP, ROP-kasvattajaryhmä

Beautiful heads. Good ear sets. Nice dark eyes. Very good noses. Good size bodies.
Kauniit päät. Hyvin asettuneet korvat. Hienot tummat silmät. Erittäin hyvät kirsut. Hyvänkokoiset rungot.

Parikilpailu (Bertta ja Brutus)
ROP-pari, kunniapalkinto

Lovely pair. Move very well together. Showed well. Nice size bodies.
Ihastuttava pari. Liikkuvat erittäin hyvin yhdessä. Esiintyivät hyvin. Hyvänkokoiset rungot.

Bulldoggien lisäksi sain mahdollisuuden esittää Molla-bullmastiffin kumpanakin päivänä. Tulokseksi lauantaina Rop-Jun Pn2 ja sunnuntaina Rop-Jun ja Rop! Isot onnittelut uudelle Viron juniorivaliolle, kerrassaan mainio tyttö!

Jälleen kerran takana onnistunut reissu ja paljon oli mukavia koiraystäviä samassa näyttelyssä mukana. Hotellihuoneen jaoin yhdessä Bertan ja Halin kanssa ja mahtoi tytöistäkin olla kivaa olla äiti-tytär porukassa :)

Nyt taas nautitaan kotona olosta hetki ja juostaan pää viidentenä jalkana lumihangissa :D

maanantaina 26. lokakuuta 2009

Suomimatkailua ja varustelua


Untoliini

Suomimatkailu viikonloppu takana. Omista koirista mukana oli vain Bertta, mutta kumpanakin päivänä olin lupautunut esittämään lisäksi muiden bullmastiffeja.

Lauantaina vuorossa oli Hämeenlinnan, tai tarkemmin Tuuloksen, ryhmänäyttely. Bertalle tulokseksi JunEh4, eli vielä on aikaa kasvaa :) Bertan vaari Roli hienosti ROP. Esitin lisäksi näyttelyssä Remarkabull-jengin Andyn ja Trean ja hyvin tulin juttuun kummankin otuksen kanssa, hyvää harjoittelua oli tulevaisuutta varten ;D Bullmastiffeissa potin kotiin veti Bullgrin's-jengin Patton ollen Rop, Ryp1 ja Bis2!! Kyllä polleana oltiin, kun saatiin tämän herran kanssa jatkaa matkaa kohti Seinäjokea. Uskomattoman ihania sijoituksia vain satelee näille pojille, ensin Mosse ja nyt Patton. Hienoa pojat!

Saavuimme Seinäjoelle lauantai-iltana Rean ja Taran, sekä Sarin ja Pattonin kanssa. Majoitumme aikaisempaan tapaan tutussa maatilamajoituksessa ja aamiaiseksi nautittiin emännän herkkuaamiaista. Kiitokset Realle ja Sarille mukavasta reissuseurasta. Sunnuntaina olikin siis luvassa Seinäjoen kansainvälinen näyttely. Bertalle jälleen tulokseksi JunEh4, eli ei niin kovasti oltu isoja hakevan tuomarin mieleen vaikka arvostelu ihan mukava olikin: Light general appearance. Good expression. Good angulations. Correct movement. Very good presented. Quality coat. Medium wide in chest.
(Kevyt yleisvaikutelma. Hyvä ilme. Hyvät kulmaukset. Oikeanlaiset liikkeet. Erittäin hyvin esitetty. Laadukas turkki. Keskimääräisen leveä rintakehä. Christian Stefanescu ). Bertan isoäiti Patsy oli tyylikkäästi narttujen kaunein!

Bullmastiffeissa esitin hetken myös Taraa, mutta pääsääntöisesti esitysvuorossa oli minulla tänään Bullgrin's-jengin Unto. Ja voi sitä onnen päivää! Ko. tuomari ei ole ilmeisesti jaellut yhdellekään bullmastiffille tällä vuosituhannella eriä, mutta Untolleppa se napsahti!! Tuuletin eriä niin innoissani, että kehäsihteeri joutui jopa huomauttamaan, ettö jospa nyt tulisitte vielä kilpailuluokkaankin ;D No mehän tultiin ja loppusaldoksi Untosta valittiin Paras uros! Narttujen jäädessä vaille eriä, tuli Untosta myös Rop. Ihana poitsu, todellakin mun makuun! Ja varmasti kinuan Riikalta ja Sadulta lupaa pojan esittämiseen jatkossakin. Alla Riikan laatima kuvakavalkadi minusta ja Untosta, röyhkeästi nappasin sen suoraan Unton omasta blogista :)



Syyssäät sen kuin jatkuvat, mutta onneksi meidän likat eivät ole sokerista. Tänäänkin käytiin koko remmin kanssa kunnon pitkä lenkki ja musta tuntui, että ne vaan nauttivat kun saivat viilettää vesisateessa ja lehtikasoissa. Päivällä kävin katsomassa Remarkabull-pentusia ja kyllä vieköön, olivat taas niin lutuisia!

Posti kantoi tänään englannista myös toiset tossut Oilille, on ne vaan niin pirun hyvät, mutta toiset piti saada, jotta saa aina välissä antaa toisten kuivua. Tossujen ansiosta Oilikin viilettää nyt innolla millä tahansa alustalla. Tytön jaloissahan ei mitään ongelmaa näy, mutta iän myötä anturat ovat jotenkin tulleet aremmiksi ja hiekkatiellä kävely ei niin hyvin maistu.




Tässä tossut, jotka jalassa Oili-neiti nykyisin viilettää, kun on hiekoitusta ja normitielenkki luvassa (ekat oli punaiset, nyt tilattiin mustat). Sadetta ja viimaa vastaan meidän perheen prinsessoilla on myös sadeviitat. Ne ovat lähinnä kuraa ja viimaa estämään ja sitten, kun ilma viilenee entisestään, niin toimivat myös lämmikkeenä. Hyviksi on todettu ja jokaisella tytöllä on nyt samanlainen omaa kokoa oleva Hurtta Pro sademantteli. Pientä varustelua siis taas, mutta kyllähän ne äidit aina omilla pikku lapsilleen kaikkea 'tarpeellista' haalivat :D Ja täytyy kyllä sanoa, että tossut on otettu todella ilolla vastaan ja sadeviittojakaan ei kukaan tytöistä ole edes ensimmäisellä kerrallakaan ihmetellyt. Näiltä meidän roduilta kun puuttuu aluskarva, niin varmasti pieni suoja tuntuu vaan ihan mukavalta syysviimoissa.








Lisäksi tilasin hetki sitten myös muutaman tällaisen vesikupin Saksasta. Ostin aikoinaan yhden tällaisen Ruotsista näyttelystä ja nyt löysin saksalaiselta sivulta näitä uudelleen. Tämä vesikuppi on mainio keksintö. Voit vaikka potkaista yläs-alaisin ja pisaraakaan ei tule lattialle. Mainio reissussa ja autossa!

maanantaina 19. lokakuuta 2009

Pikavisiitti Latviassa ja Liettuassa...valioita ja bis-sijoituksia ropisi ;D


tytär ja äiti reissussa

Ja sitten pikapäivitykset jatkuvat..

Matkasimme viikonloppuna Latviaan ja Liettuaan. Mukana porukassa oli paljon tuttuja. Itselläni oli koirista mukana Bertta, Bertan äiti Hali, sekä bullmastiffi Mosse. Heidi oli myös mukana Bertan sedän Burtin kanssa.

Tässä mahtavat tuloksemme:

Valmiera, Latvia:

Bertta (Wheelback's Cajun Queen) Pn2 Jun-CAC JunEri1
Hali (FI Ch Wheelback's Be Happy)Rop CAC -> LV Ch
Burt (FI&EE&UA Ch Wheelback's Big Easy) Vsp CAC -> LV Ch



Mosse (C.I.B&FI&NO&SE&Nord&EE&LV&SI Ch Bullgrin's Double Damage) BIS5 Ryp1 Rop CAC -> LV Ch



Siauliai, Liettua:

Bertta JunEri2 (Luokan voittajanarttu myös Rop, Ryp1 ja Bis1 :D )
Hali Pn2 (aikuisten narttujen voittaja) CAC -> LT Ch
Burt ValEri2
Mosse Ryp4 Rop CAC -> LT & BALT Ch
kennel Wheelback's BIS 2 kasvattajaryhmä



Melkosen nappiin mennyt reissu siis ;D Ihania koiria oli jälleen esitettävänäni ja reissussakin kaikki käyttäytyivät todella mallikkaasti. Kiitokset Heidille mainiosta reissuseurasta jälleen kerran! Ja onnitelut kaikille uusille valioille. Lisänä vielä jätti rapsutukset iki ihanalle Armi-mummelille mahtavasta BisVet4 -sijoituksesta!

torstaina 15. lokakuuta 2009

Maailmanvoittajanäyttelyssä..

Mahtava reissu takana!
Oili Maailmanvoittajassa valioluokan toinen vara-sertillä! (Luokassa 16 koiraa ja bullmastiffeja yhteensä 165)
Tarinaa kuvien kera lisää hieman myöhemmin, mikäli kuvia jostain saan..
Isot kiitokset Maijulle ja Brutukselle mainiosta reissuseurasta!

Minun ja Oilin reissatessa, kotiväki on nauttinut kylmenevistä syysilloista metsässä telmien ja hakutreeneihin taas toden teolla keskittyen. Aunen ja Lassin tiimi on nyt ruvennut suunnitelmallisempaan treenaukseen ja Sannan ohjeiden mukaan treenit ovat vaikeutuneet selvästi. Ihanaa, kun itse reissatessa, kotiin jäävät koirat saavat Lassilta kaiken huomion! Ja kylässä kävijöitäkin on silloin tavallista enemmän rapsuttelemassa :)

Itsellä pitää kiirettä nyt muutaman päivän opiskelujen ja tenttien suhteen, mutta pian taas reissataan ;)

maanantaina 28. syyskuuta 2009

Oili Eckerön kaunein bullmastiffineitonen!

Jahuu! Kylläpä tuli hyvä mieli! Oili esiintyi upeasti ja täytyy sanoa, että varmasti esiintyminen oli parhaimmistoa neidin historiassa ;) Liikkui kuin lentäen ja seisoi kuin ryhdikäs tatti. Tuomarina bullmastiffeilla oli Peter Machetanz Saksasta ja koiria oli mukana 13 kpl.

Tulokseksi VSP PN1 Cacib ValEri1 !! Rop oli komea Bullgrin's jengin Patton! Eli Bullgrin's jengi jyräsi Ahvenanmaalla :) Oilille Cacib oli nyt 12. ;)

Kännykällä otetut pikakuvat: Rop Patton ja Vsp Oili





Bertalle tulokseksi JunEh1, eli reissu otettiin sisänäyttelyharjoituksena :)

Mukanamme oli myös Bertan setä Burt joka oli komeasti VSP ja nappasi itselleen ensimmäisen Cacibin. Onnea Heidi ja Burt!

Kiitokset mukavasta reissusta kuuluu Pasille ja ihanille reissukavereillemme Oilille, Bertalle ja Burtille. Koko reissun ajan kaverukset hengailivat sulassa sovussa ja hyttiyöt laivallakin sujuivat ongelmitta, mitä nyt Pasi joutui alasängyssä muutaman kerran hätistämään sänkyyn änkijöitä pois. Tottahan se olisi Pasin jaloissa ollut kivempi nukkua, vaikka vieressä oli täysin vapaa sänky koiria varten :) Itse sain nukkua omassa rauhassa yläpedissä.

Olipa muuten mainiota matkustaa tuolla pakulla, kun odotellessa pystyi vetämään kunnon päikkäreitä pakun patjalla makuupussissa :)
Matkasimme Ahvenanmaalle laivalla la-su yönä ja takaisin tultiin su-ma yönä. Laiva oli sunnuntaina perillä jo neljän aikaan aamuyöstä ja lähti takaisin puolilta öin, nukkumisaikaa pakussa aamulla ja illalla tuli siis reilusti. Näyttelypaikalla kerettiin katsoa isotkin kehät loppuun asti ja päivällä vierailin myös kaffella Sarin, Rean ja Tanjan mökissä. Sää oli koko ajan mitä mainioin ja varmasti tulee lähdettyä tuonne toistamiseenkin :)