Muistoissa kulkee suurin rakkauteni C.I.B. NORD BALT MULTI CH Bullgrin´s Charmed One 'Oili'.

Omistamme tytöt yhteistyössä kennel Bullgrin's (bullmastiffit), kennel Wheelback's (bulldogit) ja kennel Taxgemena (mäyräkoira) kanssa.

lauantai 23. elokuuta 2008

Oili Vsp Valkeakoskella 23.8.

Huippupäivä jälleen!

Valkeakosken näyttelyyn oli ilmoitettu 15 bullmastiffia, joista poissa oli jonkun verran. Tuomarina toimi tiukahko Rita Kadike-Skadina Latviasta, eikä ERInomaisia nauhoja jaettu kuin kahdelle nartulle ja kolmelle urokselle.

Oilin esiintyminen meni tällä kertaa kuitenkin putkeen ja neiti päihitti kaikki muut kisassa olleet nartut! Oilin sijoitus siis pn1 ja Vsp ja pokaali saatiin kotiinviemisiksi :D

Esitin näyttelyssä myös Aunen veljen Onnin sekä tietysti Hertan. Onnille hienosti tulokseksi ekassa näyttelyssä NuoEh3 ja Hertalle tällä kertaa H. Taisi kuumuus tehdä pikku-neidille tepposet ja kehässä juokseminen oli melko laiskaa. Muuten neiti esiintyi taas vallan mainiosti ja seisominenkin onnistui täysin ilman nameja. (Tuomari kielsi meidän kohdalla namien käytön kehässä kokonaan, vaikka Onnin aikana niitä sai vielä antaa..)

Rop-sijoitus meni Maaritin Puntille ja Mosse oli tänään pu2. Hienoa pojat!!

Nyt majaillaan Hämeenlinnassa Annikan ja Mossen luona, koska huomenna vuorossa vielä Hämeenlinnan kv-näyttely. Saas nähdä kuinka levänneenä Oili ja Mosse kehään huomenna saapuu, yhdessä vietetyn yön jälkeen :D

Tässä vielä kuva rop ja vsp koirista. Kuvassa tosin ei taida olla mallikkaassa asennossa kuin tuomari :D :D Hiekkakenttä ja auringon paiste verotti jo voittajia! Kuvaajana Pasi Apajalahti.

Ei kommentteja: