Muistoissa kulkee suurin rakkauteni C.I.B. NORD BALT MULTI CH Bullgrin´s Charmed One 'Oili'.

Omistamme tytöt yhteistyössä kennel Bullgrin's (bullmastiffit), kennel Wheelback's (bulldogit) ja kennel Taxgemena (mäyräkoira) kanssa.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Junailua..

Viime viikonloppuna suuntasimme Bertan kanssa kohti Kemijärveä. Bussimatkailu onkin meille jo tuttua, mutta yöjunassa ei Bertan kanssa ole aikaisemmin tultu oltua. Kohteena oli Kemijärven ryhmänäyttely lauantaina. Pe-la yö matkattiin yöjunassa pohjoiseen ja la-su yöjunassa takaisin kotiin.

Reissu sujui todella hyvin! Aivan kun olisi omalla yksiöllä matkustanut. Välissä yöllä vaunussa oli joku muukin, jolloin Bertta nukkui omassa pikkuyksiössään, muuten neiti sai olla vaunussa vapaana, koska loossimme oli eristetty lasiovilla käytävästä, jossa ihmiset kulkivat. Itse nukuin makuupussissa lattialla ja aamulla heräsimme kummatkin täysin virkeinä :) Aamulenkki suoritettiin Rovaniemellä, junan pysähtyessä siellä hieman pidempään. Ihana oli herätä etelän loskan jälkeen puuterilumeen hyppelemään.

Matkan alussa hieman jännitti kuinkakohan juna pysyy aikataulussa ja kerkeämmekö kehään. Mutta juteltuani isäni kanssa sain tiedon, ettei vr:n sisäisessä viestinnässäkään ole varoiteltu mistään viivästyksistä, joten uskalsimme nukahtaa hyvillä mielin.


Tällainen meidän vaunu oli.

Itse näyttelyssä ei bulldogeissa mainetta niitetty. Tuomari Harry Tast jatkoi tiukkaa tyyliään, ja jakoi bulldogeille vain eh:ta ja h:ta. Bertalle tulokseksi JunEh2. Mutta koska reissu oli muuten niin nappiin sujunut, ei tämä lannistanut laisinkaan. Myös Kemijärven näyttelyssä oli useampiakin tuttuja, joten päivä sujui nopeasti muiden mukana jutellessa ja Bertan kanssa ulkona aurinkoisessa säässä lumihangissa lenkkeillessä. Ihan viimeiseen kehään asti meitä viihdytti Sanna ja Kaino. Kaino bullmastiffi olikin upeasti koko näyttelyn BIS2 eli seuraa meillä oli aivan loppuun asti. Kun BIS-kehäkin oli ohi lähdimme Bertan kanssa lenkkeilemään kohti Rautatieasemaa. Junaan pääsikin mukavasti jo paria tuntia ennen lähtöä, eli pääsimme heti vaunuun nokosille :)

Ravintolavaunu oli mukavasti aivan vieressä, joten kahvia oli nopea noukata ja vessakin oli niin likellä, että esim. hampaita pestessä saatoin seurata Bertan touhuja suoraan lasioven läpi.



Tämä matkustusmuoto oli kyllä aivan ykkösluokkaa, eli varmasti otamme jatkossakin tavaksi! Junamatkailu rules!

1 kommentti:

Rea kirjoitti...

Ihana toi Bertta...neiti näyttää viihtyvän :D
Täytyypä iteki kokeilla joskus...